Lääkitys saadaan taas vihdoin kohdalleen liittyen tarkkaavaisuushäiriöön, ja se tulee toivottavasti korjaamaan suurta määrää elämän hallinnassa, joka tekee mahdolliseksi ylipäänsä tämän syömishäiriön käsittelyn.
Eilen kotiin muutti tuo Kuntokaupan Diamond Dash, joka on kuin avaruusalus, ja sen kokoinenkin, pojan asunnossa.
Diitä kuvaa, kun sitä päästään käyttämään.
Siihen meneminen on vielä mahdotonta, sillä tapaturman ja muiden haasteiden takia, jalan muka yksinkertainen nosto ei vaan onnistu. Kun ei vaan niin ei.
Tarvitsemme portaan, joka saapuu- mittatilaustyönä- että riittävä mitoiltaan ja tukevuudeltaan, maanantaina.
Nyt on vasta päästy valitettavasti ihailemaan laitetta.
Lauantaisin on kahden tunnin aikaikkuna, jolloinnon mahdollisuus syödä vapaasti. MIksi ? Koska, syömishäiriöisen ruokavalio jos koostuu ehdottomista kielloista, se kääntyy itseään vastaan - olemme nähneet tämän todeksi jo täällä moneen kertaan.
Kun on kyse muutoksista, jotka tapahtuvat nimenomaan korvien välissä- ja toipuva ehtii, oppii, kykenee ja voi ylipäänsä miettiä - mitä ja miksi ollaan tässä missä ollaan, on muutos mahdollinen ja sitä pääsee toteuttamaan arjessa.
Jos tekee asioita muiden ihmisten takia ja vuoksi- menee taas takapuoli edellä puuhun, ollaan menty, siksi teidän.
JOs se pohjakosketus ei ole ollut riittävän paha - onnistua ei oikeastaan voi, sillä addiktio on niin vahva.
Ihan kuin mikä tahansa muu päihde, mikä tahansa muu adddiktio.
Pitää toipua, ei tiputtaa painoa.
Veikkaisin, että paino on ''helppo'', syy syömishäiriön takana vaikea. Asioista ääneen puhuminen, niistä kirjoittaminen tekee myös asioista aina enemmän totta, niin minulle kuin toipuvalle. Tämä on myös toipuvan ja minun välinen ''koettelemus'', tai matka - tai millä nimellä tätä nyt sitten mietitäänkään, sillä tästä tämä elämä nyt oikeastaan koostuu. Onneksi meillä on jo ennestään hyvät välit, joita ehkä ''liiallinen'' yhdessäolo osin kiristääkin. Olisi kummallista, jos ei. Mutta, olemme hämmentyneitä, millaisista asioista voimme jo keskustella, usein toki hieman hajurakoa pidellen. Kun vaihtoehtoja ei ole, kuin edetä- niin haluaa tai ei, asiat pitää vaan läpikäydä - ja voin sanoa, ei aina nappaa. Kumpaakaan meistä. Aiheet ovat vaikeita, päivät ajoittain huonoja ja haasteet isoja. Puhu siinä nyt sitten.
,
Olisi helppo nostaa kädet pystyyn ja muka yrittää. Puhua kauniisti ja saada asiat näyttämään hyältä viranomaisten kanssa käydyissä keskuteluissa. Asia ei vaan etene niin. Valmista ei tule, minä kiillotan kilpeäni ja poika taantuu, ja asiat vaikeutuvat. Tilanne on kuitenkin se, että jos tämä matka ei toimi, on paikka joku muu, kuin koti. Mahdollisuutta epäonnistumiseen emme ole nyt itsellemme antaneet. Ei voi. Terveyshän natisee nyt jo, kuten helppo ymmärtää- mutta olemme olleet tähän saakka ''onnekkaita'', lisäksi pojan terveyttä ylläpitää ikä, sillä nuori keho on kummallinen kapistus, se joustaa, joustaa ja joustaa - enkä puhu nyt vain ihon venymisestä. Tämä mahdollistaa myös toipumisen, ja kun pääsemme tämän kanssa paremmin eteenpäin, uskon ja tiedän - että kaikki on mahdollista.
Hyvää viikonloppua.
Terkuin, äiti
Kommentit
Lähetä kommentti