Kehitystä, noin kuin paperilla ja kuvina

 Tänään oli poikkeuksellinen aamu, joka tarkoittaa, että painon saaminen onnistui helposti. On nimittäin suurta taidetta se saada otettua. Tasapaino huono,  lukema heittelee ja hermo menee. Vaaka on meinannut lentää parvekkeelta sen sata kertaa ja muutamaan otteeseen olen kiskonut pelttorit korville, kun en ole jaksanut ärräpäitä kuunnella. Ei varmaan naapuritkaan aina ( onneksi he ovat huippuja, ja tulevat tätä meidän tekemistä- ja luhtikäytävällä tavataan melkein joka päivä.

 Minä näen eroa  pojan kuvissa, samoin Marko,  mutta poika itse vielä ei. Harmillista, mutta totta. 

  Tässä pätee se   mitä Satu Kalmi sanoin omassa ig postauksessaan   ( 25.4.2021  ).  Huom - se paino lähtee aina tasaisesti. Siksi usein ison pudotuksen kanssa kamppaileva ei sitä itse  helposti näe. Tasaisesti!!!  Tuo oli hyvin kirjoitettu postaus- muistutus itsellekin.

Toivottavasti kuitenkin pian, poika näkisi edistymistään sillä on se onnistumisen kannalta se yksi tärkeimpiä.  Kannustaa eteenpäin. Näen myös sen, että poskiin alkaa palata näkyviin valtaisat hymykuopat, leuan kärki on näkyvillä, ja ollaan kiskottu joku muu kuin isoin vetoketjullinen puhkipalanut turvallinen huppari päälle.  ( Sivuston oikeassa reunassa isolle kaverille hyviä paikkoja, joista löytyy muutakin kuin jätesäkkejä päälle vedettäväksi ) . Linkit on olemassa siksi, että jos joku vaikka hyötyisi, löytäisi sopivaa siitä itselle,  eikä hakkaisi  päätä niin paljon huonoilla voimilla seinään, kuin mitä me ollaan tehty. Ompelijalla on osa teetetty, sopivia kalsareita ei oikein tahdo olla olemassa.  Lisäksi täällä ja tässä käytössä on korjattavaa tuon tuosta. Itse olen tumpelo, joten ammattilainen korjaa.

Oppimisen ja erehdyksen kautta ollaan menty.

Kun on iso kaveri kyseessä moni nousee isompaan rooliin kuin ajattelisi. Kun on autismikirjon aistiyliherkkä adhd, niin on muuten pikkasen väliä, millainen on housun kaulus, sauma, tai vetoketju. Millainen materiaali ja kuinka se kaula-aukko asettuu. Nämä  kuulostaa aivan käsittämättömän typeriltä asioilta, mutta voivat kaataa koko veneen. Näiden kanssa tulee oppia elämään, sekä elämän asettuessa uomiinsa, sietäminen ja kyky sietää hieman lisääntyy. Silti, on vain yksi ainoa tapa asetella paitahousihin. Mutta nyt kun mietit - ehkä sinullakin on ? 

Pieniä asioita, mutta isoja - tuo uuden  paidan päälle pukeminen siis. Jotain uutta, jotain itseen liittyvää- se vie eteenpäin. Tässä kohden toteuttajana ja ehdottavana tahona olen minä, mutta uskon, että poika saa kyllä koukusta pian kiinni itsekin.  tuo oman toiminnan ohjaus, mikä adhd tyypille on aina ollut vaikeaa, on todella vaikeaa. Siihen joudumme koko ajan kiinnittämään huomiota, mitä ja miten sitä viedään eteenpäin, että poika myös ( taas) hallinnoi sitä omaa arkeaan pääsääntöisesti itse, vaikka tuetusti ehkä aina- vaikea sanoa vielä, mihin tämä menee.

Malttaminen on päivän sana, ja se on jokaisena se valtakunnan suurin haaste. Positiivisuuden löytäminen on joinain päivinä niin haastavaa, että suurin ilo olisi viettää päivä peiton alla.  Mutta, sille tielle kun lähtee- se vie taaksepäin. Tuossa liikkuvan psykiatrisen ryhmän ja aikuispuolen sosiaalityöntekijän kanssa juuri aiheesta puhuimme ( hänellä siis myös nepsy-osaamista), että kun lipsut kerran, olet juuri menettänyt useamman kuukauden uudelleen rakennetusta arjesta, rytmiikasta ja pitkäkestoiseen muistiin asioiden viemisestä.  Itkua vääntämällä näitä  usein täällä tehdään, mutta pyritään tekemään. Ei aina onnistuta, fakta.

Tänään ja ihan just nyt, kaikki on aika jees. Ei oo vielä tänään itketty, eikä huudettu - kumpikaan. Pitelen tästä kiinni.

Päivän ekat rappuset on tehty, ja olen jo levittänyt matot luhtikäytävälle, joten kävely jatkuu siellä. Koska poika on numeroihminen käymme läpi ulkona käveltyä matkaa, ja mittaroimme - mihin päivän aikana olisimme päässeet., jos olisimme lähteneet rapulta eteenpäin.  Lähikauppaan jo, mutta emme vielä takaisin, kävelty matka ei vielä riitä . Melkein toiseen kauppaan, mutta sinne olisimme jääneet.  Ison kaupan ovesta sisälle ja infotiskille, mutta siihen se olisi jäänyt.  Metrit ovat lyhyitä, mitä menemme, mutta ne kasvattavat varmuutta, tuovat lihasvoimaa ja pitävät elimistön toiminnassa- elintärkeitä metrejä siis kaikki.  Lisäksi, tekeminen lisää tekemistä, ja ulkomaailmaan ( ulos asunnosta) pääseminen on jo saavutus sinällään. 

Nepsyn kanssa töitä tehdessä pitäisi olla parempi ammattilainen kuin minä, sillä nepsyn kuntoutuksen tulee olla koko ajan nousujohteista, sillä nepsy on monesti luontainen alisuorittaja  ( ehkä tiukka yleistys- joten korjaan, notta tämä nepsy joka asuu täällä) . Tässä tullaan siihen, että olen täysin väärä tyyppi tätä tekemään. Mutta, just tällä hetkellä, olen se ainoa.

Tuohon rajuun epäkohtaan haetaan nyt kaksin käsin muutosta kaikilla keinoilla mitä käytössä on.

Ulkona kuitenkin  paistaa  ny aurinko. Tykkään! Terkuin, äiti.