Hoitojakso, hoidon tarpeen arviointi, kuntoutus

 Jaahans.

Tänään piti alkaa hoitojakso ( jakso, jossa kartoitetaan asioita enemmän) , ei ala. Peruttiin eilen.  Me siis emme peruneet - hoitava taho teki sen.

Painimme haasteiden kanssa Suomessa 2021 luvulla. Koska poika on iso, ja vahvasti liikuntarajoitteinen, häntä ei kyetä vastaanottamaan yliopistosairaalan psykiatrisen puolen hoitojaksolle,  koska paikka ei fyysisiltä ominaisuuksilta sovi hänelle.

Suomessa, 2021 luvulla.Paikan kerrotaan mm.hoitavan syömishäiriöpotilaita.

Anteeksi, tällä toipuvalla on syömishäiriö.  Jaa. No mitäs minä sitten teen tämän henkilön kanssa, jonka kanssa tarvitsemme nyt vahvempaa ammatillista otetta, jolloin arvioidaan mahdollinen kuntoutuspaikka- ja mikä se on.  Mutta kun paikka, jossa arviointi tuli suorittaa, ei vastaanota -koska toipuvalla liikaa liikuntarajoitteita sinne.   Mutta kun se on tämän paikkakunnan ja sairaanhoitopiirin paikka, jossa arviointeja tehdään - paitsi ettei tehdä.

Jaahans, sanon uudelleen.

Suomessa ei hoitoonpääsyn este voi olla ihmisen paino tai liikuntarajoite. Sellaisen evääminen on laitonta. Fakta. kiireellisellä lähetteellä liikkuva on kiireellisellä lähetteellä. Fakta.

Nyt meidät jätettiin  kellumaan. Pärjätään, totta kai. Kävellään luhtikäytävällä kuten tähän saakka, koitetaan pysyä kasassa, ja tehdä se mitä ikinä voidaan - mutten silti osaa hoitaa mieltä, kuntouttaa tarpeeksi, riittävästi- pidän vaan arjen pyörimässä. Voihan tätä tehdä vaikka kaksikymmentä vuotta, mutta mitäs ihmeen järkeä koko setissä silloin on.  Minä en ole hoitomuoto, josta toipuva hyötyy, joka hänellä tulee olla tässä toipumisen matkalla.

Minä olen äiti.     Ja nämä ovat asioita julkisella terveydenhoidon puolella tänä päivänä.    En keuhkoa, sillä tämä ei ole sellainen meuhkaamisen asia, vaan fakta - josta tulee puhua. Jos meuhkaa, ääni häviää, mutta kun keskustelun avaus on kertovaa, kenelläkään ei voi mennä herne nenään. Tämä on fakta. 

 Tai jos menee, minkä minä sille voin. Jokainen kaivakoot herneensä itse pois nenästä, niin minäkin joudun tekemään. Järjestelmää saa sen epäkohdista arvostella, ja tulee. Vain epäkohtiin puuttumalla maailma muuttuu. Taito on tehdä se rakentavasti ja vain niin, että itse on hoitanut tonttinsa puhtain paperein. Toisilta ei voi vaatia, ja itse seistä vaan kädet ojossa. Oma vastuu tulee kantaa. AINA.  Jos ei pysty yksin, silloin - kuten blogin nimi - tuettuna.

Tämä on mielenkiintoinen case, olen parhaimmillani näiden epäkohtien kanssa, joihin olemme törmänneet aina.

Toipuva on tarpeeksi, ei riittävästi. Kaikki tukitoimet näyttävät paperilla erittäin hyviltä, mutta koko pakettia ei hoida kukaan.

Minä yritän räpiköidä sen kanssa, eivät riitä voimat, toipuvalla eivät riitä keinot ja hallinta siihen. Vahva yhtälö.  Mutta, onneksi on- erittäin loistava sos.työntekijä, joka reagoi välittömästi. Voi kiitos! Hän, ja hoitoon lähettävä taho, sekä toimintaterapeutti ovat kyllä joutuneet sähköpostieni kohteeksi.

He ovat huippuja.

Kestän sen, että he kohottavat kulmiaan ja pyörittelevät päätään kanssani - ei haittaa pätkän vertaa. Mutta- tieto kulkee toipuvasta eteenpäin. Nyt on kohta, että tuleen ei jäädä makaamaan.     

Eilen illalla kävin makaamaan tähän kälyselle  ( kamala nukkua) sohvalle ja koin suurta ylpeyttä perheyhteisöstäni.

Toipuvasta, ja siitä, miten hän hoiti tilannetta itse eilen puhelimessa - kimpaantumatta. Puhuen asiallisesti. Soittaen apua pyytäen sosiaalityöntekijälleen, soittaen liikkuvan psykiatrian porukalle.  Hän kykenee, kun ohjeistaa - tukee, ja puhuu asioita auki. Hän on enemmän arvoinen, kuin eilen saamansa asiaton kohtelu, joka puhelimen kautta tuli.  Asian voi aina hoitaa niin monella eri tavalla.  Olen  onnekas, sillä paikalla olivat sekä perhetyöntekijä ( olin oh vapaalla itse ) , sekä  PT Marko Raittinen, jotka kuulivat puhelun. Minulla on kahdet objektiiviset korvat ( hauska sanonta) ja tahot kertomassa minulle, miten asia meni. Ei vain toipuvan tunnepitoista mahdollista reaktiota tai kokemusta.

Molemmilla paikallaolijoista on hoitopuolen kokemusta, ja se riittää -kun heidän reaktionsa puhelusta oli pöyristynyt. Ei näin.

Ei todellakaan näin.  Niinkö se menee, että tämäkin tehdään yksin?  Ja luuletteko, että haluan toipuvan menevän paikkaan x hoitojaksolle, jossa suhtautuminen on tuo, mikä puhelussa tuli?

En halua. Ehkä ( tuota joudumme miettimään vielä) Matka ja haasteet ovat jo ulkomaailman kanssa ihan riittävän isoja, mutta jos asenne on sairaanhoidon sisällä tuollainen, miten hoito voisi onnistua? Miten päästään eteenpäin? Turvallisesti, henkisellä ja fyysisellä puolella?

Miten toipuva voi kokea olonsa hyväksi tai turvatuksi? Ei voi.  Tiedän sen, että kohta soi kello, hoidamme aamutoimet, levitän taas tänäänkin tuon kymmenen metriä mattoa luhtikäytävälle ja kävelemme siinä. Edestakaisin, edestakaisin. Kävelemme niitä pula-ajan portaita. Ylös-alas.   Sen tiedän, että me teemme osamme. Joka helvetin päivä.  Vaikeuksista huolimatta. Eikä päivät mee hyvin aina - joskus menee. Välillä treenit on hyviä, välillä ihan paskoja. Välillä määrät on ok, välillä ei todellakaan. Välillä me huudetaan ja itketään ja raivotaan ja ollaan luovuttamassa, mutta sitten me taas jatketaan.

Tahtotila on kuntoutua - ihan sama, miten vaikeaa tää on.

Kunpa mulla olisi helvetin iso omakotitalo, jossa uima-allas, ja saisin sinne tuon toipuvan turvalllisesti.

Mutta eipä oo.  Toipuvalla on luhtikäytävä, väsynyt äiti - pula-ajan rappuset, juoksumatto, jota ei voida vielä käyttää ja Escitalopram nostamaan mieltä.

Mutta - se, mitä toipuvalla on, uupumuksesta ja matalasta mielestä huoilimatta - hänellä on sisua, ja tahtotila selviytyä. Hänestä olen hyvin ylpeä.

Nyt soi kello. Lääkkeet, toipuva autettuna ylös sängystä, tukisukkien vaihto ja siitä se päivä lähtee käyntiin täällä.

Terkuin, Äiti 

 Postauksen kuva lainattu netistä.

Edit: Lähettävään lääkäriin olen ollut yhteydessä, ja tarkoitus on ( eilisten kirjausten perusteella)  että hoidon suunnittelupalaveri järjestetään teams yhteydellä paikan kanssa, jossa meidän pitäisi tänään olla. Tahona mukana täällä pojan kotona olisi myös liikkuvan psykiatrian yksikkö.

Tässä nyt on monta monessa. Olen erittäin iloinen, paikalla eilen oli muita, kuin minä asioidenhoitoa kuulemassa.