On ollut kaikenlaista

 On ollut kaikenlaista. Koko ajan on.  

Kunpa voisin sanoa, että edistymme kuin oppikirjasta, tai että kaikki on mennyt hienosti ja kevätaurinko on ilahduttanut valtavasti.  

Ei ole mennyt niin, ei todellakaan.

Olemme itkeneet, pelänneet paljon, olleet epätietoisuuden vallassa monen asian kanssa, sekä miettineet kotikelpoisuutta valtavasti. Varmaan isoimmat haasteet, mitä koskaan matkalla on ollut- on tullut kohdattua.   Lääkityksen tasoa olemme päässeet nostamaan, mikä on vihdoin tuonut pienen määrän valoa tunneliin, sillä ennen kuin voimme miettiä kunnon kuntoilua, pitää saada pää kuntoon. JOs neurospykiatrisia oireita ei hoideta, jos aivojen välittäjäaineet eivät toimi, kuten määrä on, ei siinä paljon kävely juoksumatolla auta- varsinkaan, kun psyyke estää rappusia myöden matolle nousun.  Mutta, kun saadaan aivojen kemia toimimaan, alkavat jalat nousta, ja maton reuna lähestyä.    

Neuron oireet tekevät matkasta sen isoimman. Ihan vain, koska tasapaino on niin vaikea. Laitostuminen helppoa- ja olosuhteisiin ( millaiset tahansa) liian helppo jäädä kiinni ja tehdä siitä uutta normaalia.

Tällä hetkellä olosuhteiden pakosta asun poikani luona.  Yhtaikaa ihan helvetin oikein ja taas- todella väärin.  Mutta jos mahdollisuuksia ei ole pärjätä  yksin, ja laitokseen- vuodeosastolle- ei ole järkeä  toista ajaa, niin oliko vaihtoehtoja olemassa?  

Lääketasapainon korjaaminen niin, että onnistumisista tulee arkipäivää, arjesta saa kiinni ja että rutiinit syntyvät uudelleen, siinä on aika lailla vielä tekemistä.  Helvetisti.

Arjen rakentaminen ohjeineen ja vietyä pitkäkestoiseen on kuitenkin tässä elämässä tehty jo muutamaan kertaan, joten se ei sinällään ole uutta, mutta surullista se on. Tunnetasolla se on eritoten raastavaa, koska luonnollisesti toivoisi omansa voivan helpommalla paremmin, mutta jos tapa oppia on karikkoinen, sitten se on. Pitää olla kuitenkin ilahtunut siitä, että oppimisprosessi on ylipäänsä mahdollinen, ei se automaatio ole sekään.  

Olemme siis lähteneet rakentamaan elämää ihan nollasta. Päiväjärjestys, jokaisena päivänä toistuva sama rytmiikka, herätyskello soi klo.07.  Järjestys päivän aamupalasta, suihkusta, pesytymisestä. Kuntoilun tekemisestä, sen suhteesta lepoon. Kellon kanssa sängystä ylös nouseminen, motoriikan tukeminen, ja mahdollisimman paljon ( joka on todella vähän) jalkeilla oleminen. MItta kun jalat eivät kestä massaa, joka päällä on, niin se on vaan fakta.  Päivä päivältä eteenpäin meneminen, minuutti kerrallaan enemmän jalkeillaoloa. Askel kerrallaan oikeampaa astumista, ja hetki kerrallaan valoisampia ajatuksia niiden mustien ja haastavien tilalle. 

  Palaveria vammaispalvelun, omaishoidon, syömishäiriöpolin kanssa, taaaminen tuetun asumisen henkilön kanssa, sekä voimien yhdistäminen Marko Raittinen kanssa, siinä on tämän koko kevään agenda, ja jotenkin tämä tulisi saada pidettyä näpeissä - mutta on vaikeaa, todella vaikeaa.  Puolet asioista jää uupumuksen takia vaiheeseen, ja pää on kovilla, sillä huono omatunto painaa koko ajan, vaikka ei kuuluisi.  Tieto siitä, että auttaminen kääntyy toipuvaa kohtaan, jos ei jätä omaa rooliaan äitinä, ja käytä vaan kuntouttajan otetta tässä. Äiti tekee karhunpalveluksen, mutta  kuntouttaja vie asioita eteenpäin.

Ollaan äiti sitten myöhemmin, nyt ei tavallaan voi.

Siunattu tuki on tuo toimintaterapeutti joka on nyt kulkenyt toipuvan matkassa- ja tuntee nimenomaan tuon neuropsykiatrisen puolen ja osaa toppuutella nimenomaan taustajoukkoja toimimaan oikein.

Päätä silittelemällä ei nyt ihan asia etene oikeaan suuntaan, vaikka sillä varmaan saa muka puhtaan omantunnon.

Oma pää on huolesta sekaisin, ja juuri näinä aikoina tulee olla erityisen varovainen, ettei tule itse hyväksikäytetyksi, henkilö - jolla on neuron puolen piirteitä, osaa käyttää huomaamattaan tilanteen erinomaisesti hyväkseen.  Ajoittain on tunne, että oman käytöksensä kokaikainen analysointi on kaikkein uuvuttavinta.

Mutta, koska maailmassa tapahtuu aina myös erinomaisen hienoja asioita, on toipuvan tueksi lähtenyt myös joukko tätä taivalta mahdollistavia erilaisia tahoja. 

Toipuvalle on tulossa paketti Puhdistamolta.  Magnesium on tuote, jota menee, jota tarvitaan - ja kyllä, on ollut jo aikaisemmin käytössämme. Nuo Puhdistamon tuotteet ovat olleet osa minun arkeani jo vuosikaudet ja luonnollisesti olen ne ajanut toipuvan käyttöön jo aikaisemmin.  Tämänkin mahdollisti tuon  Valmentajamme    Marko Raittinen   ( tuolta pääsee kuulemaan millaisen tyypin kanssa hommia tehdään, kannustan käyttämään tuohon aikaa) oikea-aikainen väliintulo, keskustelun avaus henkilön x kanssa, joka taas johti tähän.

Vaikka  kuinka puhutaan, että ruoasta ja ravinnosta tulisi saada kaikki mahdollinen, niin sellaista  täydellistä maailmaa ja olotilaa ei ainakaan tässä perheessä eletä, että asia olisi näin.

Nyt kun lääkitys alkaa hieman toimia, kykenemme täällä päässä asialliseen keskusteluun, ja kommunikointiin tämän toipumismatkan haasteista. Toipuva ymmärtää- ja on siis älykkyydeltään ihan kuin kuka tahansa meistä, mutta ilman lääkitystä epäkelpo keskustelukumppani.

Näin ollen hänelle alkaa muodostua myös käsitys siitä, että tapahtuvat hyvät asiat ympärillä eivät ole itsestäänselviä, todellakaan- vaan sellainen hieman helpommin asiat mahdollistava tuki.

Itse on joka tapauksessa velvoitettu tekemään, ja olemaan sen luottamuksen ja tuen arvoinen näyttämällä sen, että asiat etenevät.

Tämän päivän maailmassa varsinkaan, miksipä kukaan edes haluaisi olla mukana hyväksikäytön taipaleella? 

Kaksin käsin saa tämän tarinan päähenkilö asioita tehdä, että elämä saadaan hallintaan.

Kun hallinta on parempaa, olemme vakavan keskustelun edessä - eli onko ylipäätänsä mahdollista, että tukea lisää kotiin ( omaan) tuomalla siellä itsenäinen asuminen onnistuu, vai onko niin, että tuetummassa paikassa asuminen on se oikea vaihtoehto.

Tätä ei ole aika eikä paikka  puhua nyt sillä muuten päätös olisi minun, eikä se olisi oikein tarinan päähenkilöä kohtaan.

Tänään on maanantai, mutta yhtä hyvin voisi olla - mikä tahansa päivä, kaikki ne ovat täysin samanlaisia.

Nyt, kun mieli on kohonnut kaksi astetta, on tärkeää löytää lisää mieluisaa tekemistä. Positiivinen kehä on mahdollisuus saavuttaa- se vaatii paskaa läppää, ja naurua. Onnistumisia  porraskiipeilyssä , ja eteenpäin menevää kehitystä. Mukavia ihmisiä lähelle, ja vaikka tekstiviestin kaverilta.

Mutta voitte uskoa, ihmissuhteiden luominen tai ylläpito ei ole helppoa, se on melkein mahdotonta.

Yksinäisyyttä voi silti kokea, vaikka yhtälö onkin joskus itsestä riippuvainen.

Mutta jos ei ole taitoa, sitä ei ole - vaikka haluaisi.

Nyt toivottavasti tuotakin on mahdollisuus opetella.

Puhumme siis paljon jääkiekosta, odotamme Nintendolta uutta Switchin Mario peliä, ja mietimme, miten jaksamme toinen toisiamme, sillä eihän tilanne itsessään - vaikka välit ovat hyvät- ole oikea.

Mutta, jos lähdemme katsomaan pelkkää painoa, edistymme.

Toipuva asetti eilen tavoitteen itselleen. Heinäkuussa paino on 175 kg, tai alle.

Se on valtava määrä tiputettavaa. Kun kirjoitan sen auki ja julki, se on enemmän totta. Sitä kohti on suurempi vastuu pyrkiä- taas tässä mietitään niitä neuron oireita ja tapaa ajatella.

Tänään minua väsyttää  moni.

Terkuin, äiti.