Lisää liikelaajutta ja lääkkeen nouseva vaste.

 Me ollaan joka päivä jo ulkona.

Mutta tänään saatiin kengät jalkaan, ei ne tämän vuoden puolella ole vielä olleetkaan niin, että olisimme olleet ulkona. Kengät on sysipaskat, mutta jollain on harjoiteltava, ja todettava- että oikean jalan virheasento on paha, ja askeltaminen muuttuu heti, kun nilkka ei toimi kunnolla. Sekava selitys, mutta tosi.  

Oli tilanne mikä tahansa, on harjoiteltava, sillä erittäin kunnianhimoinen tähtäin on päästä omalla autokyydillä sydänfilmiin toukokuussa ennen puoliväliä.  Aika menee nopeasti, emmekä ole päässeet ulos rapun ovesta joulukuun alun jälkeen, saati sitten päässeet  autoon.  En minä tiedä, miten käy - mutta sen tiedän, ettei se nyt jää sisusta kiinni

Olen kuitenkin päättänyt antaa mahdollisuuden nousevalle vasteelle mieltä tasaavan lääkkeen kanssa, jo nyt alkaa näyttää sille, että maailmassa saattaa olla toivoa, ja jotain tuttua välillä näkyy pojassa. Välillä.

Teen pieniä peruutusliikkeitä  itse tässä koko ajan, jolloin milli kerrallaan koitan saada pojan ottamaan lisää otetta, omasta tekemisestään  tämä on sellaista hienomekaniikkaa, ja tarkkaa puuhaa. On ollut päiviä, notta ollaan onnistuttu, ja joku pieni innostukseen vivahtava sävy on äänestä kuulunut. Pienen ohikiitävän ajan verran - tekisi mieli tuulettaa!

Mutta siis -  tilanne ei ole huonontunut,  voidaan ilmasta  tilanteemme nyt vaikka näin.

(Nyt vähän sitten riippuu, miten Tappara pelaa- millainen tuuli vappuna on.  )

Tarpeeksi eteenpäin, ei  liikaa -  vain pieni pala kerrallaan, ettei takapakkeja tule - että matka säilyy yhtään motivoivana, ja on joku, jota kohti mennä. Missä kohti matka muuttuu sellaiseksi, että  tavoitteeksi riittää terveys, mahdollisuus elää yhtään normaalimpaa elämää? En tiedä.

Olen niin iloinen, että ollaan nähty tarpeelliseksi seuranta lääkkeen vasteen kanssa  ( Liikkuva psykiatria, tehoste ryhmä) , se onkin jonkun muun hommaa, kuin minun. Ei minun siihen tarvitse pystyäkään. Omaisten roolia ei käy koskaan  kateeksi, sillä omatunto, osaaminen, jaksaminen ja taas- oma elämä, liiallinen vastuunotto = takapakkia kuntoutujalle = Oman ja sitä kautta kuntoutettavan henkilön henkisenkin hyvinvoinnin lasku. Kun joku perheessä sairastaa vakavasti, kaikki sairastavat - jotain ja oireilevat jollain tavoin. Niin meilläkin.

Moni ei ymmärrä, miten sekava vyyhti tällainen case on, ja miten paljon pitääosata huomioida. Kunpa vain pudottaisimme  painoa- kunpa vain olisi kyse siitä. Nyt pitää jaksaa vielä edetä hitaasti - vaikka haluaisi toimia ripeämmin, saavuttaa enemmän ja lyhyemmässä ajassa- ja tietää silti, että se olisi turmiollista.

Matka ei tapa - vaan se vauhti, päteekö se sanonta vauhdin ollessa sekä liian hidas tai liian nopea?

Nämä päivät ajoittain kuluvat alta pois, ja tuntuu, ettei saa aikaiseksi mitään - silti, aina paljon. Arjen rakentaminen on muuta kuin aivokirurgiaa, mutta tarkkana saa tässäkin olla. Autismikirjon tyypit ovat aika kirjaimellisia, ja muistijälki on hyvinkin vahva ja voimakas- eikä häivy, jos he ovat sillä päällä.

Asioiden mieleen palauttaminen on kuitenkin hyvin hidasta, ja tuonne pitkäkestoiseen muistiin arjen saaminen ja sen itsenäinen hoitaminen tulee vaatimaan paljon, ja paljon lisää kiinnityskohtia, joita ei nyt ole. Ei voi olla, kun kunto on olematon, mutta haasteen tuo '' en mä tiedä''  kykyinen henkilö, jolta puuttuu elämän avarakatseisuus, osin diagnoosien pohjalta ( kyky),mutta osa varmaan myös elämän tuoman arkuuden  takia. Tilanne on kuitenkin se, että koko  elämän mitttainen haaste myös kiusatuksi tulemisesta, sekä kamppailu painon tai milloin minkäkin asian kanssa ovat syöneet kyllä itsevarmuuden pakkaselle.

Miten sitä sitten lähtee  yksin kasvattamaan ?  Ei mitenkään. Näinä päivinä, kun päivät eivät ole pelkkää itkua, ja kamppailua siitä, noustako sängystä tai ei - voi pohtia sitten muita.  Tärkeää olisi saada liike lisääntymään- liikelaajuus kasvamaan, joka päivä, ja löytää liikkeeseen jotain, mikä tekisi sen mukavammaksi,  mutta jos katsotte ed.postauksen pula-ajan vaneriportaitten kuvan, niin ei ne nyt niin kutsuvat ole.  - ajavat toki tarkoituksensa.

Taas mun piti jo nukkua kauan sitten. Kello soi kuitenkin aamulla jo puoli kuusi.

Terkuin, äiti