Hoitotakuu, hoitoon pääsy ja hoidon torppaaminen millä perustein.

Tuumaan hyvällä

mielellä, sillä tiedän, että lisääntyvät hyvät asiat ovat tuossa nurkan takana. Minä tiedän - tämä on se, mikä ajaa minua eteenpäin ja tämä on se jonka asenteena ''tartutan'' toipuvaan.

Tämä on se keinoni selviytyä ja tämän joutuu myös toipuva oppimaan, että hän oppii kuntoutuessaan pitämään itse puolensa pitkäjänteisesti ja myös etenemään itse.

Voisi tässä lamaantuakin, mutta ei ole aikaa.

Kesä ulkona on liian hieno siihen, että aikaa haaskataan.

En näe meitä täällä istumassa koko kesää tai olemassa luhtikäytävän vankina.  Mehän yritimme viime viikolla kuitenkin jo autoon nousemista itse, me yritimme. Tilanne on se, että traumat mielessä ja kehossa estävät nyt montaa, ja niiden ylimenemiseen tarvitaan tekoja, joita pelko pitelee mielessä mahdottomina asioina toteuttaa . Joka kerta, kun menemme kohtaan jossa kaaduimme marraskuussa, molempien ilme on ihan helvetin totinen ja se saakelin matto pelottaa - laskemme leikkiä ja puhumme muuta, ja pelottaa. Menemme siitä kuitenkin, joka päivä. Huonosti, jalka laahaten, tai jalka paremmin nousten- mutta me menemme. Ja teemme.

Tuo toisto korjaa mieltä, ja kehoa - molempia tarvitaan, sillä ei ole toista ilman toista. Ei voi erotella tässä klimppisopassa kumpi on ensin. Sen tiedän todeksi, on tehtävä, on mentävä.  Keinoni ovat sellaiset pula-ajan keinoja, mutta tietyllä tapaa - ne ovat pakkokeinoja nyt jo, sillä ymmärtämisen  aika on ohi. Sairaanhoito voi tehdä mitä tekee, ja kuinka hienoilla keinoilla, ja mekanismeilla, mutta minulla on  luhtikäytävä - rajalliset voimavarat ja täällä pätevät - viidakon lait.

Tämä case jota nyt elämme muutti kuitenkin asioita, toi konkretian toipuvan lähelle todella kovalla kädellä. On muuten tylyä-mutta, kuplassa ei voi elää j a olla.

Vaikka laki on sama, takaa samat oikeudet kaikille - se ei muuten todellisuudessa ole niin. Käytännön tasolle vietynä. Perustellaanko asioita resursseilla -en tiedä, ei itse asiassa kiinnosta. Minua ei tarvitsisi kiinnostaa, mutta se kiinnostaa- sillä se tulee elämääni toipuvan tilannetta rajaavana asiana.

Valmiuksia ei ole, asioita ei hoideta - kuten aina kuuluisi. Ja kerron,  lähteeni tietävät tämän käytännössä- todeksi, ei minun edes tarvitse vääntää tästä.

Ja taas, koska ajattelen kuplan ulkopuolelta.  Kun paikka x ei kykene vstaanottamaannnäin liikuntarajoitteista henkilöä- koska rakennus ja siellä olevat kulut eivät ole turvallisia, tämä selvä. Vuosien saatossa oon valitettavasti oppinut uupumuksen kautta, mihin kannattaa käyttää energiaa, mihin ei.

Perustelut toki kirjallisena tuosta vastaanoton mahdottomuudesta, kiitos. Ne pitää vaatia.kiitos.

Pitää alla tarkkana, ettei tapaus jää jonnekin taas leijumaan välitilaan ja yhtäkkinen tilanne on se, että kiireellinen muuttuu väliinputoajaksi. Tämä vaara on tiedossa.

Miksi pitää hakata sitten päätään yhtään enempää? Siirrytään eteenpäin. ei haaskata aikaa eikä resursseja. Jos pyöreä pää ei mene nelikanttisesta aukosta, se ei mene. Mulla on tuhansia paskoja vertauksia olemassa- jotka tekee asioista konkreettisia. 

Silloin tuo  aiottu paikka ei ole soveltuva.

Kiitos, etenemme seuraavaan.   Tuo paikan eväämien ei ole meistä johtuvaa -  emme kieltäydy hoidosta, emme vain pääse sinne. Mutta, pääsemme toisenlaiseen  paikkaan, tällä tarkoitan sitä, että toisenlaisessa paikassa on  se wc omassa huoneessa, sänky, jonka kantokyky riittää, turvakahvat paikoillaan, kulku ajateltu niin, että nousut, laskut ja istuinpaikat vaikka on mitoitettu niin, että niitä - esimerkiksi löytyy. On  ylipäänsä ne olemassa.

Ja, kun potilas on menossa sairaanhoitoon, toun tahon kuuluu järjestää kyyti. Jouduimme sisätaudeille tässä, soitimme ja selitimme haasteen- sieltä lähdettiin hoitamaan kyytiä.

Torstaina soittelimme paikkaan x, j a puhuimme samaa - ei onnistunut. Kyytihän maksaa - se on totta.  Vastaanottavan tahon piikkiin tuo  olisi mennyt. Siksi se on sairaankuljetus ihan nimeltään.  

Tiedän todeksi myös sen, että kyyti olisi kuulunut tarpeen vaatiessa järjestää tuota kautta.

Seuraavan paikan vaatimukset -  henkilökunnan määrä on  terveesti mitoitettu potilasmäärään, että puitteet tukevat myös liikuntarajoitteita. Lähestymme sitten vaan eri tulokulman kautta hoitoon menoa.  Myös omaiselle tulee olla näkökulmaa, eikä saa tai voi olla teräväkulmainen, ainoastaan jossain kohden kyynerpäissä tulee olla, terävät kulmat, sillä välillä tuntuu, ettei kyllä helpolla tipahda mikään.

Mutta, ei myöskään tarvitse.

Tässä on se haaste Näissä kohden tämäkin maailma on kuin kilpa-areena. Väittelyä siitä ja tästä, haasteden etsimistä, vaikeuksien esille tuomista. Nyt puhun yleisellä tasolla. Moni menee hemmetin typeräksi vänkäämiseksi. Turhaa! Focus  ratkaisuun, kiitos. Aina. Se muuttaa maailmaa ja vie asioita eteenpäin.

Mennään ratkaisukeskeisyys edellä.

Etsimme paikan, ratkaisemme -  sinne pääsyn ja mitkä palvelut sinne tuodaan, että aiottu hoito onnistuu.

Teenkö tämän itse? Voin tehdä, ei ongelmaa.

Kynnyskysymys on välillä - kynnyskysymys. Ja jollei tämä muutu, jonninjoutava paperinpyörittely ( sitä väheksymättä, ihan oikeasti) haukkaa leijonanosan kaikkien ajasta ja energiasta, ja asia jää jalkoihin, ja todetaan '' no can do''

Väärin.  Tätä epäkohtaa vastaan taas kiljuisin, jos jaksaisin. En jaksa- kirjoitan. Kyllä tämän blogin joku vielä joskus löytää, sitten kun on aika. Kyllä asioiden hoitamisen jouhevuuden tulee jo olla mahdollinen. 

Puhutaanko vaikka kustannustehokkuudesta? Jeppis, tämä on mieliaihe. Puhun siitä vaikka huomenna.

Nyt join kahvia ja söin pullan.

Terkuin, äiti