Ymmärrän sen. Kun on ollut aina iso, pitää olla jotain konkreettista. Enemmän.Vaikkapa- että näkee varpaansa, tai että miettimättä mitään nostaa jonkun tavaran ylös kumartumalla. Tai menee kyykkyyn - tai polvilleen. Tai, että jos kaatuu, sieltä pääsee itse ylös. Tai jos pitää päästä sängystä ylös nopeasti, että pääsee vessaan, ettei satu vahinkoa. Elämä ei ole sitä, että omaisen tulee olla lähellä. Se ei ole oikein, ei se ole - sanotaan mitä tahansa. Ei silloin, kun lähelläolo on fyysistä turvaamista. Omainen voi olla- mutta kenelle se on oikein? Pitkässä juoksussa, ei kenellekään ja nyt me olemme siinä pisteessä.
Peli vihelletty poikki, että pääsemme eteenpäin oikeasti. Että toipuvalla on oikea tulevaisuus, ei vain pudotettua painoa - sillä mieli tarvitsee sen hoivan, että elämä lähtee oikeilla uomille, eikä hän ole tässä samassa tilanteessa vuoden kuluttua. Silloin hän joutuu olemaan siinä ilman minua, sillä minä olen nyt käyttänyt voimani tähän. Ei ole enempää. Ja se vastuu - kun lääketasapaino on kohdallaan, se on toipuvalla. Jos hän tekee älyttömyyksiä, pitää toki miettiä, tarvitseeko hän edunvalvojan. En tiedä sitäkään, ei voi tietää, mihin elämä menee.
Pitää kyetä näkemään elämässä myös eteenpäin. MIkä nyt on turvallista ja hyvää, tekee tulevaisuudesta turvattoman ja mahdottoman. Toipuvan tulevaisuudesta. Paapomalla nyt, tekee kädettömän tulevina aikoina. Olemalla jämpti nyt, auttaa toipuvaa kulkemaan riittävän kapeaa väylää kohti parempaa. Vaihtoehtoja ei ole koskaan voinut antaa. Tai on - siniset vai punaiset sukat? Tai, lasi vettä tai maitoa ruoan kanssa? Tai jotain muuta pientä. Ei liikaa.
Elämä on muuten pirun paljon turvallisempaa meillä kaikilla, kun on selkeys ja raamit olemassa. Vielä selkeämpää se on henkilöllä, joka täällä asuu - jos ei rönsyillä - yhtään. Tylsää ? Ei ole. Turvallista, luo vakautta ja kiinnityksen, auttaa suoriutumaan ja olemaan tärkeä itsellensä siinä missä on tärkeä olla, itsenäisessä elämässä. Antaa oikeutetusti tunteen, että osaa ja pystyy. Tyyppi täällä osaa ja pystymisessä nyt autetaan settiä kuntoon.
Kun aina tehdään samalla tavalla, se on oikein hyvä.
Editystä mittaroidaan Konkreettisilla asioilla.
Tai sillä, ettei enää purskahtaisi itkuun, kun katsoo itseään peilistä- ja toteaa olevansa ruma ja kammottava. Tällaisia asioita tapahtuu nyt, tällaisia tuntemuksia nyt on. On paljon surua silmissä ja kasassa olevia hartioita ja todella paljon luovuttamisen tunteita - koska uupumus.
On raskasta muuttaa itseä, tapaa toimia, tuntea nälkää, vitutusta, pelkoa ja uupumusta ja sitten olla vielä näkemättä edistystä.
Tämän muut syömishäiriöiset allekirjoittavat - me muut, me tajuamme, muttemme voi ymmärtää, sillä emme kyseistä asiaa sairasta. Sairastamme ehkä jotain muuta, mitä taas joku toinen ei voi ymmärtää, näinhän tämä menee. Tämän takia pitää olla tarkkana, ettei väheksy toipuvaa - ja taas, tarkkana ettei mene liikaa mukaan tuskaan ja ole liian empaattinen. Varsinaista nuorallakävelyä - en vaan ole tuota turvaverkkoa nähnyt aikoihin missään.
Me tiedämme, ettei asian kuuluisi olla näin, mutta todellisuudessa- mitä matalampi mieli on, sen haastavampia siellä mielessä käsiteltävät asiat. Ei ole kyky ja keinoa nähdä hyviä, vaikka järkei kertoo - vaikka lukema puhuu hyvää totuutta, ja vaikka ihmiset ympärillä luotettavia. Aina sekään ei auta, ennen kuin joku klipsi omassa päässä kääntyy. JOllei käänny, palaa takaiisn vanhoihin tapohin. Etsii syyn, toisen ja kolmannen - kaikki tekosyitä. Pitää olla valmis rehellisyyteen, jossa ruoka on vähemmän tärkeä ja itse on se enemmän tärkeä.
Pitää haluta päästä itse ylös sängystä itsenäisesti, olla paskomatta housihinsa, tai jotain muuta yhtä konkreettista.
Tuo Escitalopram on nyt tarkkailussa, sillä nyt en osaa sanoa, toimiiko lääke osin, ja/ tai lyö pahasti läpi toisaalta. Mikä on mitä. On ammattilaisten hommaa tarkkailla noita asioita, ei voi vaatia maallikoilta sitä. Minulla loppuu pää, toipuva ei nyt tähän kykene, tähän arviointiin. Osaa nähdä joitain asioita, toisia ei - olemme täysin kädettömiä siis.
Sen tiedän, että syvilllä mennään ja niin syvillä, ettei paikka ole nyt kotona. Lähete on olemassa, muttei pakkosellainen, vaan vapaaehtoinen. Puhumme jaksosta siis paikasta, jossa nimenomaan mielenterveyttä' saadaan tuettua ja hoidettua. Tuo on se hoitopolku, että toipuva pääsee myös ammattimaisen kuntoutukseen - jossa ensin kulkee fyysinen ja sitten rinnalla psyykkinen puoli. Näin se menee. Ensin mielen pitää olla vastaanottavainen, eihän muuten mistään mitään tule.
Kyse ei ole pakkolähetteestä- vapaaehtoinen ja olemme sitä makustelleet tässä- sillä aivot pitää saada tottumaan ajatukseen. Ajatukseen siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtua, jos haluaa itselleen paremman elämään. Se pitää tehdä. Itse.
Ja, kuten blogin nimi sanoo - tuettuna.
Ihmismieli toimii, kun sille antaa hieman tilaa- paremmin. Ja jossain kohden, se pitää pakottaa- antamatta milliäkään tilaa, niin eteenpäin. Joskus ihmismieli ei pysty itse - ei vaan pysty. Silloin toivottavasti jokaisella on lähellä ihminen, joka kävelee lempeästi toipuvan yli, ja vie läpi, koska tietää sen olevan oikein.
Taas- aikamoista tasapainoilua, ja toivottavaa on, kuten mainitsin, että jokaisella olisi joku.
Tiedän, ettei ole.
Toipuvan toiminta terapeutti sanoo erittäin loistavasti : ''Pakko on usein paras muusa'
Minä en enää kykene tähän, ja näin se on - olen nyt tehnyt sen, mikä hyvä. Jäimme henkiin, olemme päässeet eteenpäin. Olemme osoittaneet julkiselle sairaanhoidolle, notta täällä on tyyppi, johon kannattaa veroeuroja satsata - tämä tyyppi kuntoutuu Kyllä, mutta tarvitsemme apua.
Näin se on, pitää myös ensin itse tehdä jotain, olla sinnikäs ja tehdä lisää. Ei voi vain vaatia tahoilta notta pelastakaa minut, jos ei itse anna mitään. Nyt on kyllä ansaittu paikka hoitoketjussa, tämän hetkinen edistyminen on kuitenkin jo sellainen, että sillä pääsisi lihavuuskirurgian pariin, se on toipuvalle se kammotus, koska pelko leikkauksesta, nukutuksesta ja kivuista, ja seuraava asia siis on konsultointi tuolla Hatanpäällä, jos onnistuisi tämä toimenpide.
Tätä on siis väläytelty, tämä ei ole se, mihin välttämättä ryhdymme. Pitää olla tulevaisuuteen tuotu jo mahdollisuuksia, että toipuvalla on jotain tavoiteltavaa.
Sisätautien lääkäri lausuu '' erinomaisia tuloksia saavutettu jo nyt, pudotettu määrä 8,6 %, tuolloin siis 18,8 kg '' (- joka jo mahdollistaisi leikkauksen siis itsessään. )
Eteenpäin.
Nyt on aamun lääkkeet otettu, lätkätulokset katsottu ja pitäisi päästä ylös tuolta sängynpäädystä. Yön kevyemmät tukisukat vaihdettu vahvempiin, ja ensimmäiset vittusaatanaperkeleet on jo tulleet. Se on tällaista, ja tänään on helppo aamu. Sanavarasto kutistuu ihan minimaaliseen, kun on puoli vuotta himassa. Jäljelle jäävät kirosanat, ei ole oikein muuta, kun ei ole sisältöä. SE on surullista, erittäin surullista.
Siitäkin pyrimme pois.
Terkuin, äiti
Kommentit
Lähetä kommentti