Vappuna voi ottaa leppoisammin


Jaa vappuna ?

No kevätkausi, joten grillimakkaraa. Kuvaan olenkin merkinnyt nuo tiedot, suositella voi.  Uuniin - koska ei grilliä ja joskus kun oli, paikalle saapuikin,  - palokunta.   Uuni on siis  parempi.  Oheinen Wilhelm  toimii sielläkin oikein hyvin.  Koska päätimme valikoida vain toisen valmiin salaatin ( vaihtoehtoina punajuuri tai peruna) - valikoimme punajuuren.    Aattona päivärytmiikkamme oli täsmälleen sama, kuin muinakin päivinä. On se ollut tänäänkin. Arki on lisäksi se, joka kuntouttaa - pitää päätä kasassa, ja saa aikaan sen, että on jotain, mihin tarttua.

Kun neliöt ovat pienet, reviiri vielä pienempi, niin rajoitteita on muuallakin kuin omassa päässä


Kuvan  Hartsun  alkoholiton lonkero on kuulemma erittäin hyvä.

Pieniä iloja, ja juuri näistä tulee nauttia. Jos kaiken kieltää, nostaa syömishäiriö päätään, kielletystä tulee pakkomielle ja homma kaatuu taas omaan näppäryyteensä. Kyse on valinnoista, määrästä ja sallivasta tavasta elää - mutta ensin elämä pitää saada hallintaan.

Ensin pitää löytyä ymmärrys. Ymmärrys ei löydy ilman tukea, lääkitystä- ja sitten- jatkuvaa vahvaa tukea, että arki oikeasti sisäistetään.

Se on pitkä tie se.

Ei voi olla ajatusta, että vedellä ja leivällä- pussikeitolla ja kaalinpäällä tiputetaan sata kiloa, ja ympärillä olevat terveyspuolen tahot taputtavat käsiään, mutta syömishäiriön ja psykiatrisen puoli repii hiuksia kauhusta- noinhan se olisi. Yritetty on. Ei ole oikotietä.

Pitää tervehtyä, pitää kiiruhtaa erittäin hitaasti, jolloin pää saa mahdollisuuden nähdä edistymisen, uskoa siihen ja antaa sen motivoida. Pitää tällä matkalla  ( elämässä ) myös löytää oma paikkansa, sisältöä elämään, ja arkeen tekemistä. Miksi muuten kuntoutua, jos kaikki on ihan sama? Ja jollei ole konkretiaa, ei ole tavoitetta- ei synny motivaatiota, eikä mikään  saa jalkoja liikkumaan.

Muka helppoa-mutta ihan helvetin vaikeaa ja haastavaa. Kaikille  osapuolille.

Pitää ymmärtää ylipäänsä,miksi tässä elämässä noustaan aamuisin sängystä.  Haasteena on kyky ja keino tarttua, laventaa- löytää ja kyetä. Ihan perinteisiä haasteita, joita on  suurella osalla adhd aikuisilla on tunnepuolella, oman toiminnan säätelyssä, tietyssä näköalattomuudessa, kapeakatseisuudessa.

On kyse ihan ytimestä, koko perussetistä - tämä kilojen  karistaminen on  (  sanon taas )  sivujuonne kuitenkin . Elämässähän se, että saa jalat allensa on  niin moneen vaikuttava.  Terveys, sosiaalisuus, työllistymisen mahdollisuus, itsenäisyys, harrsatukset - elämä. Valitettavasti tämän päivän maailmassa, vaikka verkko paljon hallitseekin, niin ei  se toisen ihmisen läsnäoloa, tai yhdessä naurettua  naurua livenä korvaa kuitenkaan.  Tai onneksi se ei korvaa.

Ollaan siis vappuna treenattu rappusilla, kävelty käytävällä. Kylmä on ollut kuin Siperiassa. Tapparan väreihin ja logolla varustetut villasukat kuroutuu varpaiden alle, mutta tässä kohden kevättä niitä nyt kuitenkin tuossa pihalla käytetään. Tänään ei käynyt hyvin, ei. Huomenna jatkuu!

Paitana pojalla on Lärvinen - Suomen suurin kiekkofani tilattu huppari. Mä en ollenkaan ymmärtänyt alkuun, mistä on kyse, mutta poika on suu vaahdossa kertonut tuosta, ja Lärvisen tarinaa. Linkin kautta pääsee tutustumaan siihen. Juuri tällaisia tarinoita maailma kaipaa. Ja itse asiassa, tilanne on se, että poika tarvitsee näitä. Moni on mahdollista, todella moni.

Näistä mä tykkään. Tarinoista, asioista- jotka muuten kyllä melkein aina liittyy lätkään- niitä poika seuraa, muistaa ja osaa. Näitä löytyy netistä- niihin hän mielellään uppoutuu, ja koska lätkä on parasta maailmassa, on se hänen kuplansa. Jokaisella meillä on omamme, ainakin tulisi olla.

Posketon muisti auttaa muistamaan pelaajasiirrot, maalintekijät, ennätysmiehet- ja kotimaiset tyypit sekä KHL riveissä, NHL paidoissa tai sitten SHL ja sitten on AHL ja DEL.  Mä tiedän jo nykyään itsekin, mitä ne ovat. En olisi uskonut vielä vuosi sitten.

Siis mitä ihmettä?? Mutta tällaista tämä on, täsmätietoutta, joita autismikirjon tyypin soisi osaavan käyttää hyväkseen. Tällä ei vielä kuntouduta, palata töihin - mutta mielialaa tämä nostaa.     

Huomenna on liikkuvan psykiatrinan kontrolli, nyt ollaan nostolla menty viikko- ja kyllä minä väitän, että suunta on parempi. Mieli tasaisempi, olematta flegmaattinen, sillä ei tällä apatiaa todellakaan haeta.

Koitetaan tarjota työkaluja pojalle. Päästä jaloilleen, saada otetta ja nähdä taas elämän niitä valoisampia.  Kelan kuntoutus meni läpi, tiistaina tapaamme toimintaterapeutin, joten joku asia etenee, ja ammattilaiset on mukana tekemässä, jolloin saisin ottaa sitä ihan ikiomaa rooliani taas - äitinä.


Mutta ny on iltatoimet, ja si saa nukkua.  Öitä. Terkuin, äiti

Kommentit