100 voipaketin tiputus ! ( - on yhden paketin päässä )


 ( ihan  just ) 
Nyt on sen positiivisen päivityksen paikka, väliin mahtuvia raskaita en jaksa yksityiskohtaisesti käydä läpi, sillä muuten on olemassa mahdollisuus, että niihinkin jää ( taas ) jumiin.
Ei riitä paukut siihen.

Mutta kerron, että tiputettua on 49,6 kg.
Saa tuulettaa- niin minä ainakin teen .

Isoin mitattu paino siis on ollut 223 kg tämän vuoden puolella.
Tarvitsemme tämän, ihan just  - 50 kg postauksen - että jaksamme taas jatkaa, sillä kahden eri kuntoutusjaksoa alkavat kääntyä kohti loppuansa,. Kuntoutuja on tarkoitus palauttaa kotiin lokakuun alkupuolilla.

Kun vähän kaunistellaan, kerron, että jaksot ovat menneet hyvin ja edistyminen sujunut hienosti.
Ei pidä paikkaansa.
Jaksot ovat menneet, hajoileminen on ollut vakio, kipujen hallinta haastavaa - mutta kuntoutuja on täällä viimeisessä paikassa osoittanut kyllä erinomaista motivaatiota, ja tehnyt.
Ja hajoillut. Ja tehnyt lisää.
Edistynyt, mutta myös mieleltään ei vain fysiikaltaan, uskallan sanoa.
Tämän jälkimmäisen paikan ylilääkäri ansaitsee ison kiitoksen kyvystä ja taidosta olla läsänä, miettiä ja kokeilla erilaista lääkitystä -joilla saadaan elämää paremmin hallintaan.
Kyllä hän on osin onnistunutkin, sillä muistaa pitää - että osan kivusta säätelee mieli.
Yhtä kaikki, edistyminen on ollut hyvän ilmapiirin paikassa parempaa- ja siellä on saanut olla oma ''huono itsensä'' ( tarkoittaa ajoittaista paskan  päivän kuntoa mielessä, olotilassa  = paska hetki, ei paska elämä) ja silti on tuntenut olonsa luottavaiseksi ja turvassa olevaksi.
Henkilökunta on ollut hyvää, ja heidän kanssaan on pääsääntöisesti löytynyt hyvä keskusteluyhteys. Edistyminen mm.hoitotoimenpiteitten avun vastaanottamisessa  - tukisukat, keskusteluapu - ihan näitä olennaisia, joihin tulee valjastaa jatkossakin joku toinen, kuin minut.
Niitähän tässä harjoitellaan, koko ajan.



Olemme käyneet myös sisätaudeilla, ja jalka on oven välissä nyt lihavuuskirurgiaan. Eli puoli vuotta  on nyt aikaa miettiä, mitä tapahtuu - emme siis ole valmistautumassa siihen - vielä . Emme  tiedä, valmistaudutaanko siihen - koskaan.
( Kävimme Hatanpäällä, ja siellä hoitavalle lääkärille sata pistettä. Näitä hyviä kohtaamisia me tarvitsemme, paljon ) 
Painoindeksi alkaa olla 50, joka tarkoittaa, että nukutuksen haitat ja vaarat alkavat olla tasolla, jolloin niitä ei tarvitse hysteerisesti pelätä. Veriarvot ovat niin komeat - ettei mitään tolkkua.

Lisäksi saimme reseptin, kyse on lihavuuslääkkeestä, jonka käyttöä mietimme nyt vakaasti. Jos nykyisen paikan lääkäri näyttää vihreää valoa, se aloitetaan ensi viikolla. Kyse ei ole Kela korvattavasta, sillä kuntoutujan arvot ovat siihen liian hyvät  ( mm.pitkäaikainen sokeri ) - eli  painoindeksi suuri- lääke jää silloin omalle kukkarolle. Mutta, jääköön sitten.   Terveys maksaa, näin se on - mutta siihen sijoitetut eurot ovat sellaisia, että niiden arvonnousua ei oikein osaa arvatakaan.   Tarkoitus on nyt auttaa kuntoutujaa jaksamaan, tukea erinomaista taivalta, ja pitää huolta siitä myös, että kuntoutuminen jatkuu. seuraava haaste on kuitenkin se, että kuntoutuja on yksin kotona. Ilman minua. On tuetun asumisen tukihenkillö, Kelan lääkinnällinen kuntoutus, ja Marko. Lisäksi, koska palautuu pyörätuoli mukana, on ohjattu ryhmä, mutta sinne pitää päästä. Invataksin / Kelataksin  käytön opettelu - itsenäisyyden kasvattaminen ja omaehtoiset harjoittelut kotona.
Omien omaishoidon vapaitani käytän luonnollisesti, sillä eihän minulla ole tarkoitus paeta, tai poistua, mutta asioiden tulee vaan lähtökohtaisesti olla eri tavalla jatkossa.
Ja niin ne tulevat olemaankin.

Tämä vaatii kovaa luonnetta - nimenomaan minulta.
Kovaa luonnetta kuntoutujalta, sillä koti voi olla myös se pahin paikka - liiallisen turvallisuuden kanssa, ja nyt saavutettu kunto voi olla tuhottu kuukaudessa, jos hallinta ei ole mennyt oikeasti eteenpäin.

Tiimityötä / Ema Ensihoito ja 9Lives


Tässä on noin miljoona  haastetta ja puolet vähemmän vaarallisia paikkoja, joihin kompastua. Osaan kompastutaankin, mutta se tärkeä asia on, että nyt pitää sananmukaisesti - päästä itse ylös.
Tuokin on muuten asia, mitä harjoitellaan. Huomenna. Hallitusti lattialle, ja sieltä pitää päästä ylös. Mutta miten ? Veikkaan, että tänään illalla kuntoutuja pyörittää tuota päässään.
Minä en. Tiedän, että on mitä tahansa, me kyllä selviämme siitä. Olemme turvapaikassa, meillä on tarvittaessa apuväline, joka auttaa. Emme joudu enää olemaan kahden. Emme joudu pelkäämään, olemaan paniikissa, rikkomaan itse itseämme - ja varmaan samalla toisiamme.
Me pärjäämme.
On kovaa puuhaa myöntää - että ei ehkä pääse ylös, mutta tilanne tulee nähdä. Pitää nähdä ''päivän kunto'', ei voi pitää pussia päässään, ja kertoa, että pärjää.
Rehellisesti pitää nähdä, notta perkele, on tässä tekemistä.
Tiedän jo nyt, että noista rappusista tulee taas parhaat ystävät ( viholliset), kun kotiin on paluu edessä. Kumassakaan paikassa ei ole ollut mahdollisuutta päästä tekemään tuota.
Vesi on  sattunut,- tuntoaisti liian  herkillä ja robotiikka ei toimi - koska koko .

Eli, tätä on tehty nyt valvotuissa olosuhteissa, mutta perusmenetelmiä käyttäen, ei ole ollut  ( eikä ole )  oikotietä onneen -
Samankaltaista pula-ajan pururataa on käytetty, mutta toisaalla.

maailma on isokokoiselle haastava. Se on pienikokoiselle sitä. Se on näkövammaiselle, kuurolle, millä tahansa tavalla rajoitteiselle henkilölle sitä.
Se on ilman rajoitteita elävälle haastava.
Jokaisella on omansa. Haasteensa siis.

Olen paljon käynyt läpi tätä kuntoutujan kanssa,  ettei hän jää kuoppaan ja kuvittele oman elämänsä olevan jotenkin suhteettoman vaikeaa. Ei se sitä ole - veret ovat täydellisen optimaaliset, makuuhaavoja ei ole - painehaavoja ei ole syntynyt, molemmat kädet toimivat ja silmät näkevät.
Sellainen typerä ja todella raskas kohta, jolloin joutuu pakosti olemaan vaan objektiivinen ja helvetin kiitollinen.

Kiitollisuus saavutuksista  karisee, kun seuraava treeni tai sitä seuraava menee persiilleen mutta ei sen väliä. Tehdään taas se seuraava.  
Me olemme, ehkä puolimatkassa nyt.
Tärkein on tehty.
Haettu apua. Aloitettu itse. tehty
Ja tarina jatkuu.


Ja kyllä, joskus olen nähnyt kuntoutuvan jo hymyilevän, paskat läpät on palanneet taas ohjelmaan, ja joskus olemme viettäneet kivoja hetkiä ihan vain äitinä -ja poikana.
Se on erittäin palkitsevaa.

Nyt alkaa kotiinpaluun suunnittelu. Turvapuhelin, avut ( henkilöt )  kuntoon, viestintävälineet kohdilleen. Uuden puhelimen hankinta, samoin tietokoneen.
Kotona olemista on paljon, on myös toimintaterapeutin mukaan erittäin tärkeää - että on myös jotain itselle mukavaa tekemistä. Elämässä pitää olla kivoja asioita, ja nyt ne on vielä pääsääntöisesti löydyttävä kotoa.
Eteenpäin.

terkuin, äiti

 

Kommentit

  1. Ole kyllä hiton ylpeä teistä ❤️

    VastaaPoista
  2. Olen, kyllä Mie olen. Nyt kotona ja arjen uudelleen rakennus käynnissä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti