Näihin päästäksemme olemme tehneet aivan valtavasti. Tämä on ollut koko tämän vuoden tärkein projekti. Elämästä on poistunut tavallaan kaikki muu, ja focus on ollut tässä. Alkuun projekti oli jopa elämän ja kuoleman kysymys . ja onhan se sitä. Kohta vuoden takaisen tapaturman jättämä'ä trauma kropassa, ja kehossa. Kykenemättömyys liikkeeseen, mielen hajoilu.
Vähitellen toipuvalla alkaa olla visiota eteenpäin, ja myös se ymmärrys siitä, että kyllä - kaikkeen siihen on mahdollisuus, se ei ole utopiaa.
Se on kaikki käden ulottuvilla.
On tahtotilaa ja ymmärrystä säätää ja säädellä omaa elämää, vaikuttaa itse tekemisiinsä'. Toipuvan oma pää alkaa taas toimia ja elämä alkaa näyttää mahdollisuutensa, ei vain niitä haasteita, joita yhä on paljon - ei sitä voi poissulkea.
On, koko ajan ja aina on. Ei diagnostiikka katoa, sitä oppii itse käyttämään hyödykseen, tekemään haasteista ominaisuuksia, joita osaa käyttää. Loistava muisti, joka auttaa muistamaan nippelitietoa - mitä ja miten sitä voi käyttää mahdollisesti tulevina aikoina hyödykseen, löytämään siitä tukea vaikka työllistymisen kanssa.
On opeteltava ja nähtävä itsensä hyvänä tyyppinä - tietyillä ominaisuuksilla varustettuna.
Sellaisia me kaikki olemme, ja jokaisella on omamme. Se, että lopettaa iänikuisen vertailun, ja miettii, millaisia eroja itsessä on versus muut- on ajan hukkaamista. Yksilö, ja sellaisena eläminen, siinä on haastetta minullekin, Uskon, että sinullekin.
Kun lakkaa valittamasta elämän kurjuutta, hyväksyy ja toteaa asiat todeksi - saa ajan paranemaan ja elämän muuttuman. Mutta pohjalla pitää olla. Riittävästi pitää pelätä , maata lattialla pääsemättä ylös- tai mikä tahansa pohjakosketus toimii. Sen vain pitää olla riittävän karu. Vähitellen toipuva löytää kiinnikettä elämästä itsensä tähden, e i vaan perheen tähden, joka on ollut tähän saakka kannustin. Se ei toimi pitkän päälle.
Yksi suuri tekijä ovat lähellä olevat muutama ''oikea'' ihminen, jotka ovat aina nähneet Toipuvan hyvänä tyyppinä, eikä sairaalloisen lihavana liikuntarajoitteisena. He ovat olleet kaiken matkaa olleet yhteydessä - pelanneet NHL verkossa, viestineet ja jauhaneet paskaa - heittäneet huonoa läppää ja jauhaneet jääkiekkoa. Juuri näin. Ihmisyys ja sydän ratkaisee, ei se ulkomuoto - mihin kuitenkin maailma tarttuu. Lisäksi muistutan, että toipuvan jalat lakkasivat toimimasta tuon marraskuisen tapaturman johdosta - painavana henkilönä hän on kyennyt liikkumaan ja tekemään, hitaasti, mutta tekemään silti - joten eipä lähdetä taas osoittelemaan vain kilojen takia. Kyllä, ne ovat olleet haitta, hidaste ja terveyttä torpedoiva, kyllä - sitäkään ei kielletä. Mikään ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä, kuin ajattelisi.
Yhtä kaikki, iloitsen muutoksesta. Teen jatkuvasti -joka päivä paljon tämän setin eteen. Mutta, nyt järjestys on selkeä. Toipuva on se, kuka tekee itse, minä siinä mukana. Minä en tee nyt hänen puolestaan- ja ole se, joka työntää edellä, vetää perässä. En maanittele, kiroile, uhkaa ja lahjo. Hän tekee.
Olemme päässeet siihen kaikkeen suurinpaan tavoitteeseen nyt. Oman elämän haltuunottoon.
Kaikki täst eteenpäin on voitto. Jokainen asia on - voitto. Kaikki tähän asti tehty on - voittoja. Ja tarina jatkuu. Toipuva on tehnyt tavoitteen itselleen ensi heinäkuun alkuun. Uskon tähän matkaan, toipuvaan, hyviin - ja meitä reilusti kannustavia ihmisiä. Olen oppinut itse ottamaan apua vastaan, enkä enää edes joudu hampaat irveessä olemaan se ainut jaksava taho. En paniikissa pitele kaikki ohjaksia itselläni. Ei ole tarpeen enää, vähitellen kaikki ohjakset annetaan toipuvalle, ja me muut ollaan vain siellä, missä kuuluu, vierellä.
Eteenpäin. Terkuin, äiti
Kommentit
Lähetä kommentti