Toipuvaon palannut kotiin 29.9 - ja hiljaiseloa on nyt piisannut oikeastaan koko kesän verran. On ollut pakko vetää happea, sillä oma pää on ollut uupunut. Vaikka on ollut tahtotilaa kirjoittaa- koska olisi ollut syytä kertoa edistymisestä, ei vaan ole riittänyt voimat siihen. Ajan, jonka toipuva oli poissa kotoa - olen vain - ollut.
Miihaillut villasukissa, käynyt toki hänen luonaan - maannut sohvalla ja uinut.Uinut lisää.
Koittanut nukkua pitkiä unia, ja saada takaisin omia voimavaroja.
Olemme molemmat tahoillamme miettineet asioita- ja nimenomaan, tehneet tätä jälleenrakennusta, että arjen syrjästä saadaan taas molemmat- omilla tahoillamme kiinni.
Ja kyllä, asiat ovat edenneet. Poika on pitänyt päiväkirjaansa, ja hyvä niin. Sieltä löytyy paljon oman pään kanssa käytyjä asioita - ja kuten on muutamasta edellisestä postauksesta helppo huomata- kesä oli kuuma, ja suuren osan ajasta särki ja vitutti. Näin se meni, kaunistelematta.
Kesän aikana kuitenkin meidän välimme paranivat, ja saimme taas takaisin sen, mitä meidän kuuluu olla äiti ja poika.Vaikka hoidan omaishoidon työnsarkaa - kun valtavan moni muukin henkilö tässä maassa, tilanne on normaalimpi. Paniikki on poissa, ja sellainen kuolemanpelko on kadonnut.
Me hitaasti rakennamme uutta elämää nuorelle henkilölle, ja koska oppimisen tulee olla hidasta ja vakaata- me teemme sen hitaasti ja vakaasti.
-joka kävi poikaa tapaamassa viime viikolla. Oli Markon järjestämä yllätys, ja kantaa kyllä pitkälle. Lisäksi nuo kaksi jääkiekkotietäjää löysivät kyllä mielestäni nopeasti ja hämmentävän helposti yhteisen sävelen. Minä en ajatellut tuota nuorta miestä kuuluisana pelaajana, ainoastaan pahuksen miellyttävänä nuorena miehenä. Mutta oli kyllä ilo ! Kuten olen todennut, toipuvan on syytä ja ansaittua olla nykyään hyvien ihmisten ympäröimänä. Juuri nyt tilanne näyttää erittäin hyvältä. Ihminen ei paljon tarvitse, mutta aitoutta sitäkin enemmän.
Etsimme paraikaa kadotettua itseluottamusta ja selkärankaa, joka pysyy taas suorassa.
Henkisen vahvuuden kaivamme jostain, se on vedetty moneen kertaan vessanpytystä. Rakennamme luottamusta kaikkea kohtaan. Suuri osa vanhoista ''ystävistä'' on unohdettu. Ei enää kiusaamista, ei väheksyntää, hyväksikäyttöä.
On aika, että nuori mies saa olla oma itsensä - ja juuri se upea tyyppi, joka on. Se on kyllä kumma, miten maailmassa edelleen on niin, että jos joku on kiltti, hieman naiivimpi - niin sellainen ihminen joutuu väärällä tavalla toisten silmän alle. Tästä olisi paljonkin sanottavaa, mutta keskityn nyt ansaitusti tapahtuneisiin hyviin asioihin. Lisäksi elämäämme on saapunut ihan mukavia ihmisiä, jotka ovat olemassa - meidän tähden.
Toipuvan tähden, koska hän nyt sattuu olemaan hyvä tyyppi.
Kotona nyt harjoitellaan arkea. Pieni koti, pieni arki. Perusasiat. Arjessa, ja elämässä on rytmi, joka päivä - koko ajan sama. Siitä on hyvä laventaa.
Ensin on nyt harjoiteltu, nukkumaan yksin kotona. Turvapuhelin on asennettu, joka tuo turvan. Kotona on tehty perusasiat toimiviksi. Turvakahvat paikoillaan, wc tuoli paikoillaan. Elämän tärkeimpiä on muuten se, että kylpyhuone tila ominaisuuksiltaan on turvallinen ja toimiva. Nyt se on - parempi kuin ennen, hyvää siitä ei saa. Tuossa on nyt koti vielä hetken aikaa, ennen kuin on valmis siirtymään eteenpäin. Suunnitelma siitä jo on. Nyt uskaltaa tehdä suunnitelmia! Edelleen autan, teen osan hankalista asioista, mutta tiukasti liimaan takapuoleni penkkiin, enkä panikoi enää.
Paino tippuu, ja motoriikka kohenee. Veriarvot ovat loistavat.
Apuna on nyt Saxenda ja tällä hetkellä olemme annoksessa 1,8.
Kaksi vkoa on menty tuolla annostuksella, ja kolmas varmaan sillä, ennen kuin seuraava nosto. Ainoana haittavaikutuksen ollut pieni pahoinvointi tällä annostuksella.
Lääke on toimiva, tarkoitan- että ensimmäisiä kertoja kuulen nyt siitä, että on kylläinen olo, ja se on nimittäin asia, joka on tuntemuksena puuttunut aina. Sehän on asia, joka muuttaa aika pitkälti kaiken.
Arki on
Yhtä ja samaa. Tarkkaa tekemistä, sillä vain se vie eteenpäin. Jos toista ei huvita, se ei haittaa- tehdään silti. Nyt ei ole tekosyitä. On vain keinoja edetä. Sille surullisen kuuluisalle juoksumatolle pääsemme, ja harjoitteet tehdään puskemalla mattoa eteenpäin. Lähtönopeus matolla on liian suuri, eli ensin pitää harjoitella tuolla julkisella puolella olevan maton kanssa. Nyt meillä on kuitenkin jo jotain, mitä kykenemme tekemään omammekin kanssa. Edelleen ne pula-ajan rappuset on kotona, mutta alin porras on napattu pois, jolloin sitä käytetään tavallaan stepperin tavoin. Korkoa rappousessa siis 12 cm, jolloin alkaa olla normaalimpaa. Vielä ei mene montaa kertaa, mutta menee. Keväällä ei mennyt.
Huikea muutos siis.
Monen mielestä tavallinen arki ei haasta, mutta kyllä se tekee sen. Tavallisen arjen itse takaisin halllintaanotto on kova juttu. Opetella muistamaan rauhassa, mitä siihen kuuluu, kuinka sitä tehdään. MIkä on se järjestys, miten tehdään. Mikä on se tapa, jolla itse ne tekee. Miten opettelee rajaamaan itse itsensä - pitämään puolensa. Muistamaan, että itse määrittelee oman tapansa elää.
Koska diagnoosit ovat olemassa, on apuna nuorten aikuisten psykiatrinen puoli, ja tavattu uusi yhteyshenkilö on kyllä napakymppi. Oma nuorten aikuisten sosiaalityöntekijä on parasta koskaan ja nyt käynnissä oleva vahva lääkinnällinen kuntoutus, ja toimintaterapia vakauttavat elämää. Nyt on tuettu asumisen tuki jäänyt pois, koska tilanne helpottunut. Lisäksi päällekkäisyys muiden palveluiden kanssa estää sen olemassaolon.
Vähän sekavaa välillä, mutta onneksi on tahoja, jotka auttavat pitämään paperit kasassa, en itse pysty siihen kunnolla näiden omien adhd aivojen kanssa. Osaan nostaa lapaa pystyyn ja kiljua apua, en edes yritä enää pitää hommaa hallinnassa - yksin.
Ja me kävellään, tuota pula-ajan pururataa. 15 m suuntaansa.
Kun on tahtotilaa, löytyy keino.
Paljon ei tarvita.
Ensimmäinen 50 kg on tiputettu ihan omissa porukoissa.
Vaikka kuntoutuspaikka tarjosi muka paljon, eihän se tarjonnut - kuin meille kahdelle hengähdystauon - joka kyllä oli kyllä elintärkeä.
Nyt on tukena Lääkitys.
Pääsemme julkisen puolen fyssareitten hoiviin julkisen puolen laitokseen treenaamaan, jossa on pidemmälle viedyt salit, kuin kaupungin kuntoutuspaikassa. Harjoittelemme Kela - taksin käyttöä, olemme siis ihmisten ilmoilla.
Käymme lähikaupassa päivittäin pyörätuolilla kelaten.
Olemme pieneltä osin kiinni takaisin tavallisessa elämässä.
Vähitellen minun kuuluu palata työelämäään.
Tästä taipaleesta tulee - se on jo, erinomaisen hyvä.
Ig @toipuvanmatkassa
löytyy myös, se on nyt toipuvan kanava sanoittaa itse, se on hänelle toimivin tapa. Silloin toimimme juuri niin.
Kello on paljon, pakko nukkua. Mutta nyt on moni hyvin. Eteenpäin.
Terkuin, äiti
Kommentit
Lähetä kommentti