etenemistä käytännön elämässä

 

No jopas aika juoksee. Ollaan päästy ensimmäisen vuoden loppuun, ja eletään vuoden viimeisiä päiviä.  Vuosi sitten maailma oli täysin eri tavalla, nyt siinä on ripaus normaalia - mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Tilanne on se, että - toipuva käyttää nykyään juoksumattoa, ja määrä, joka siinä on vähimmäistavoitteena joka päivä on 1,5 km. 

Sinne mentiin vähän pelokkaana ( paljon ) ja vauhti, joka kaatoi viime tammikuussa, on nyt liian hiljainen.  Juoksumatolla katsellaan puolirentona pdia, tai sitten puhelimesta videoita.

Sitoutunut olen siihen, että se minkä toipuva kävelee, minä kävelen tuplat.

Miksi ?  Siksi, että oma fysiikkani on tipahtanut, lihaskunto kadonnut ja mieli matala - ja siihen auttaa, liike. Vaikka pakotettu. Joku lupaus, joku sopimus, ihan kuin toipuvallakin.  Johonkin pitää olla sidoksissa, jotain pitää olla luvattuna.

Ja liike parantaa, minutkin. On syytäkin.

Joulun saimme vedettyä hyvin. Laskimme suolapitoisuuksia, skippasimme paljon. Pakkasimme minun naapurilleni useamman päin ruoat, samoin tyttärelle, ja vältimme hävikkiä. Metsästin punalappusia, että budjetti saadaan hallintaan ja tammikuun kanat on pilkottuna pakkasessa jo annospusseihin.  Tämä teettää työtä- ihan koko ajan, kaiken aikaa ja joka saralla.  Ei tämä ole helppoa, eikä ihan vasemmalla kädellä hoituvaa, kaikkea muuta. Lisäksi toipuvan diagnostiikka hankaloittaa tiettyjä asioita, jolloin oppiminen, pitkäkestoiseen vieminen ja arjessa asioiden pitäminen ja niiden noudattaminen vaatii erittäin hyvää tasapainoa, niin kemian kuin henkisen hyvinvoinnin puolella.

Etenemme sitä kohti, ja edistyminen on hyvää, mutta sinne on matkaa. Olen nähnyt niin monta takapakkia ja pudotusta, etten tahdo oikein uskoa mihinkään, ennen kuin asia on tapahtunut riittävän kauan. Loppuelämä on hyvä, vähempi ei enää riitä.

Porraskäytävässä kiipeämme päivittäin minimissään alhaalta viidenteen kerrokseen kolme krt päivässä - siis vähintään. Ennätyksiä on tehty, ja ne on kävelty kymmenen krt peräkkäin.  Kovaa puuhaa nuorelta, joka jalkoja nostin 6 cm korkealle rappuselle viime tammikuussa, ja joka ei päässyt sänkyyn eikä sieltä pois.

Nyt on hyvä flow. Nyt taotaan, kun rauta on kuuma.

Nyt taotaan siis kovaa - kuten kuuluu. Ja koko ajan kovempaa, ihan koko ajan.

Meitä molempia toipuvan kanssa v'syttää - on ollut ihan helvetin kova vuosi. Ja tiedättekö mitä. Ollaan myös sulatettu rasvaa sen 67 kg toipuvalta. Aika lailla, kotikonstein- Pääsääntöisesti ruokavaliolla, sillä se lähtee, millä on tullutkin. Liikunta on bonus. Tuplabonus, joka ajaa takaisin elämään,  sosiaalisiin kontakteihin, työhän, mihin tahansa - mutta paino lähtee syömällä.

Olen elänyt ja hengittänyt nyt tätä liikaa, liian kauan ja liian paljon- ilman kunnollista hengähdystä ja nyt peruutan kaasu pohjassa jotta voin varjella itseäni.

Välimme ovat  hyvät, ja pyrimme toipuvan kanssa yhdessä varjelemaan perhettämme nyt kaikin mahdollisin keinoin, mutta reilummin - molempia kohtaan.

Sekavaa, mutta sille tuntuu nyt muutenkin tässä ja moni.

tämän oli tarkoitus oli positiivinen, mutta oli vain sekava.

Terkuin, 

äiti